Linnuilla pyhäinpäivän kokous

Linnuilla pyhäinpäivän kokous

 

Linnuilla kokous
konservatorion katolla
        pyhäinpäivän iltana.
En  muista nähneeni
tuollaista määrää
     niitä on satoja
ne näyttävät samanlaisilta
on niin pimeää
en pysty tunnistamaan.
Niitä tulee lisää
               ja lisää
mutta
      nyt
        ne muuttavat paikkaa
ne lentävät
World Trade Centerin katolle.

            

Kaksi joutsenta Aurajoessa, Turkuseura 2008

Turun konservatorio sijaitsee osoitteessa Linnankatu 60, entisen köysitehtaan ja Crichton-Vulcan -telakkayhtiön tiloissa, jotka on pääosin rakennettu 1920-30-luvuilla ja kunnostettu nykyiseen käyttöönsä 1990-luvun puolivälissä, jolloin länsirannan aluetta uudistetiin. Crichton-Vulcanin telakalla rakennettiin 1930-luvun alussa mm. Suomen laivastolle panssarilaivoja ja suomalaiset sukellusveneet.
World Trade Center Turku sijaitsi vuoteen 2018 asti Linnankadun toisella puolen, Veistämönaukion reunaan 1996 rakennetuissa 5-kerroksisissa ”kaksoistorneissa”.

Taas parvekkeella

Taas parvekkeella

 

Edessäni on Estelle-purjelaiva
sekin nukkuu
                vielä.
Muutama pyöräilijä
vanha nainen sauvojensa kanssa
taivas on pilvien peitossa.
Kaksi merilokkia käy keskustelua
                        tiukkaa
                                keskustelua
olen kuulevinani että
tehtaan lopettamisesta siinä on kysymys
                        lokit paheksuvat päätöstä
kirkuvat sekaisin italiaa ja suomea
ja sitten
             GROO GROO
                                        GROG
                GROO
                     GROO.

 

Kaksi joutsenta Aurajoessa, Turkuseura 2008

S/V Estelle oli (on yhä, mutta ei enää Suomessa) Turkua kotisatamanaan pitänyt purjealus, joka tunnettiin 2000-luvun alussa talkoopohjaisen reilun kaupan, globaalin solidaarisuuden ja ympäristöaktivismin ”lippulaivana”, jolla seilattiin mm. Angolaan, Irlantiin ja Välimerelle. 2012 sillä lähdettiin viemään avustustarvikkeita Gazan saarretulle palestiinalaisalueelle, minkä seurauksena laiva päätyi Israelin laittomaan takavarikkoon, joka purettiin vasta 2014. Estelle on edelleen israelilaisessa satamassa. Lisää Estellestä mm. täällä ja täällä.

Entinen turkulainen

Entinen turkulainen

Näin surullinen en ole ollut
                                   aikoihin
suomalaisia bassolaulajia radiossa
nyt laulaa entinen turkulainen.
Päivä on alkanut
                    harmaana
                        talvisena
tein ristikkoa
join kahvia.
Ja edessäni joen toisella puolella
kaksi savupiippua
tehdas
jota kohta ei ole.
Se lopetetaan
                viedään ulkomaille
satoja työttömiä
miehiä ja naisia
kävin kirjoittamassa nimeni
        PRO MOOTTORIIN Kristiinankadulla
mitä se auttaa
ei mitään
mutta on kannanotto.

Tehdas on kohta
                entinen turkulainen
on kuin koko rakennus olisi muuttunut
mutta tuossa se on
edessäni
sisällä ihmisiä
surua sydämessä
heitä on lyöty päin naamaa.
Tässä tilanteessa on melkein sopimatonta ajatella
miten mukavaa on olla rannan tällä puolella
                naapurissa
seurata työn ääniä
nosturin liikettä
laivoja
        isoja
                pieniä
lastausta ja sumusireenin ääntä
vuoden vaihtuessa.
Silloin se tuntui komealta
mutta nyt
                ajattelen
se olikin jäähyväissoitto
hyvästi moottoritehdas
        hyvästi Wärtsilä
sen jälkeen en ole nähnyt yhtään laivaa.
Voi perkele
                        itkettää.

Kaksi joutsenta Aurajoessa, Turkuseura 2008

Wärtsilän telakka ja laivamoottoritehdas olivat vuosikymmeniä iso työnantaja Turussa ja näkyvä (ja äänekäs) osa Aurajoen suun telakka- ja teollisuusaluetta. 1970-luvun puolivälissä rakennettiin uusi telakka-alue Pernoon, jossa Meyer Turku Oy rakentaa edelleen risteilyaluksia. Aurajoen itärannalla sijainnut, lähes 700 henkeä työllistänyt dieselmoottoritehdas lakkautettiin laajasta vastustuksesta huolimatta 2004 kun Wärtsilä siirsi sen toiminnot Italiaan.
Nykyisin entiset Wärtsilän teollisuusrakennukset ovat jäämässä uusien asuinkortteleiden taakse piiloon, jokirannassa niistä näkyvin muisto on 1937 valmistunut, Gunnar Wahlroosin suunnittelema funkkistyylinen valkoinen toimistorakennus. Valkoisena Talona tunnettu rakennus tehtiin alunperin Crichton-Vulcan -telakkayhtiölle, joka kuitenkin liitettiin Wärtsilään jo 1938. Valkoinen Talo on edelleen pääosin toimistokäytössä.

Tiedämme kaikki, että yksi parhaista asioista nettipelaamisessa on se, että voit pelata kasinopelejä ilmaiseksi. Aivan oikein – voit pelata suosikkikasinopelejäsi ilman, että sinun tarvitsee panostaa oikealla rahalla. Ja vaikka tämä saattaa kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta, se on itse asiassa todellisuutta monilla online-kasinoilla.

Joten miten ilmaiset kasinopelit toimivat? No, useimmat online-kasinot tarjoavat valikoiman pelejä ”ilmaispelivaihtoehtoina”. Tämä tarkoittaa, että voit käyttää näitä pelejä ja pelata niitä ilman talletusta. Yleensä kuitenkin on joitain varoituksia. Sinulla voi esimerkiksi olla vain tietty aika pelata peliä tai voit voittaa vain virtuaalisia (eli ei-käteisiä) palkintoja. Mutta silti, ilmaiseksi pelaaminen on loistava tapa saada tunnetta online-kasinosta ennen oikean rahan sijoittamista.

Joten jos etsit ilmaista hauskanpitoa, muista tutustua ilmaisiin kasinopeleihin suosikkisivustollasi – https://slotogate.com/sv/. Kuka tietää – saatat jopa olla onnekas ja voittaa suuren jättipotin!

”Entinen turkulainen” bassolaulaja lienee oopperalaulaja Matti Salminen (s.1945 Turussa). Hän kouluttautui nuorena puusepäksi ja työskenteli jonkin aikaa Wärtsilän telakalla laivahuonekalujen verstaalla.

Näin haluaisin, näin

Näin haluaisin, näin

Jos saisin päättää
tuhkani heitettäisiin jokeen
     Auransillalta
ensin Tuomiokirkolle päin
kauneimpia näkymiä mitä tiedän
ja sitten
sillan toiselta puolelta
kotini suuntaan
                  loput.
Jos saisin päättää
näin haluaisin
        näin.

Kaksi joutsenta Aurajoessa, Turkuseura 2008

Kahvilassa

Kahvilassa

 

Iltapäivällä
istuin Wiklundin kahvilassa
istuin pitkään
        katse torille päin.
Mummotauti iski
harmaa pääni märkänä
ja yhtäkkiä
vuosikymmenet juoksivat
        ne juoksivat
olin varmasti liikkumatta
kuin patsas.
Vuosikymmenet juoksivat
        ja tunsin
melkein
miten pitkät tummat hiukseni liehuivat
rypyttömillä kasvoilla
ja odotin sydän pamppaillen
                        häntä
ja samassa olin
        telakalla
    ja tankkilaivassa Välimerellä
koko elämä edessäni.
Ja sitten
istuin siinä
selkä suorana
harmaatukkaisena
kuin patsas.

Kaksi joutsenta Aurajoessa, Turkuseura 2008

Bésame Mucho

Bésame Mucho

Bésame Mucho
saksofonilla
        sen on säveltänyt meksikolainen
konserttipianisti
nainen
vuonna neljäkymmentäneljä.
Aurinko paistaa
on keskiviikko
valmistaudun runotilaisuuteen
                Portsakodissa.
Saksofoni soi
                kaunista
nyt tulee Harlem Nocturne
kaunis myös
päivä on alkanut
uusi päivä on alkanut.

Kaksi joutsenta Aurajoessa, Turkuseura 2008.

Portsakoti on 2006 käyttöön otettu Turun kaupungin sosiaali- ja terveystoimen yhteinen palvelutalo Puutarhakadulla.

Ruissalossa

Ruissalossa

Ruissalossa
maanantaina
        kahdentoista kuulutuksen jälkeen
näen sataman
          nostureita
näen Kakolan
Mikaelinkirkon
energialaitoksen korkean piipun
entisen merenkulkuopiston
                        kanadanhanhia.
Näen meren
sinisen taivaan jossa kumpupilviä
näen veneitä
vasemmalla kaislikkoa
                oikealla Hirvensalo
edessä näkymä kaupunkiin.
Ja tässä
                jalkojeni alla
muisto Ruisrockista
tupakantumppeja
        tupakantumppeja.

Istun ja mietin
tässä samassa paikassa
                nuorena naisena
rakastettuni kanssa
silloinkin oli kanadanhanhia
niin muistan
ilmaa en muista
vain hanhet
ja rakkauden
ja näkymän
                        sataman isoa nosturia ei silloin ollut
mutta muuten
                elämä edessä
kaikki kaikki ‒
Ja nyt
harmaatukkaisena
Ruissalossa
                maanantaina
puolenpäivän jälkeen.

Kaksi joutsenta Aurajoessa, Turkuseura 2008.

Online-rahapeliala kukoistaa, ja Ruotsi on yksi johtavista markkinoista. Online-kasinoista on tullut erittäin suosittuja Ruotsissa, ja pelaajat nauttivat tarjottavien pelien mukavuudesta ja valikoimasta – https://slotogate.com/sv/. Verkkopelaaminen on kuitenkin muuttumassa, ja Ruotsin hallitus ottaa käyttöön uusia säädöksiä. Uudet säännökset on suunniteltu suojaamaan nettikasinon pelaajia ja varmistamaan, että online-pelaaminen on reilua ja turvallista. Hallitus pyrkii myös tukahduttamaan sääntöjä rikkovia online-kasino-operaattoreita. Tämän seurauksena nettikasinon pelaajat Ruotsissa voivat odottaa turvallisen ja reilun pelikokemuksen.

Tämän joen rannalla

Tämän joen rannalla

 

Parvekkeella iltapäivällä
aurinkoa enää varpaissa
        nyt tässä voi jo istua
yli kolmekymmentä astetta
monet nauttivat
                on keskikesä.
Joki on tumman syvän vihreä
veneitä
        pikkuföri
purjelaiva
turisteja ja lomalaisia.
Rannan puut ovat kasvaneet
sen huomaa valokuvista
viisi ja puoli vuotta tässä kodissa
tämän joen rannalla
ja vastapäätä tehdasrakennus
jonka seinään on kirjoitettu

        KAAPELIALUE

     200m                        350m

        KAASUPUTKISTOT

       40m                          40m

Kuulen nosturin liikkuvan
miehiä työssä.


Kaksi joutsenta Aurajoessa
, Turkuseura 2008.

Kaksi joutsenta Aurajoessa

Kaksi joutsenta Aurajoessa

 

Aamuyöllä
kaksi joutsenta Aurajoessa
ne menevät pää pystyssä
kohti Tuomiokirkkoa
   kohti nousevaa päivää.
Aurinko pilkisti pilvien takaa
se näkyi jo vastarannalla
kalliossa ja puissa.
Lintuja paljon liikkeellä
ne pitävät kovaa ääntä
     niin erilaista keskustelua.
Aurinko peittyi
        sataa vähän
kauempaa kuuluu lentokoneen ääni
pilvet roikkuvat matalalla
joen pinta väreilee
kahvimuki on tyhjä
tervetuloa uusi päivä.

Nyt on poliisiauto
          parvekkeeni kohdalla
miehiä ja naisia tärkeässä tehtävässä
heille lämpimät ajatukseni
jaksamista raskaassa työssä.
Linnut keskustelevat
        isoja
           pieniä lintuja
joutsenet jo varmaan Auransillalla
toivottavasti pitävät
aamuöisestä kaupungista.

 

Kaksi joutsenta Aurajoessa, Turkuseura 2008.

Maritta Flykt – esittely

Maritta Flykt

Runot runokartalla

Bèsame Mucho
Entinen turkulainen
Kahvilassa
Kaksi joutsenta Aurajoessa
Linnuilla pyhäinpäivän kokous
Näin haluaisin, näin
Ruissalossa
Taas parvekkeella
Tämän joen rannalla

Maritta Flykt (1947-2016) oli turkulainen kirjailija, jolta on julkaistu runojen lisäksi novelleja ja kaksi romaania.

Maritta Flykt aloitti kirjailijauransa 60-luvun lopulla runoilijana, osallistumalla useisiin paikallisiin runokilpailuihin, joista tuli myös palkintoja. Hänen ensimmäinen kustannettu teoksensa oli 1972 Otavan nuorille suunnatussa ”Isojen tyttöjen kirjasto” -sarjassa ilmestynyt romaani Omppo.

Flyktin tuotannossa näkyy ja tuntuu erittäin vahvasti Turku ja turkulaisuus monien paikannimien, historian ja tapahtumien kautta. V. 2000 ilmestyi novellikokoelma Voi sinun säihkyviä silmiäsi (Kirja-Aurora) ja vuonna 2008 runokokoelma Kaksi joutsenta Aurajoessa (Turkuseura), jossa on mukana myös kuvaaja Matti Kivekkään valokuvia. 2013 ilmestyi Martta Jokinen ja vanhusmurhat ‒ dekkaritarina Turusta (Turkuseura)

Flyktin Turku-aiheisia runoja on julkaistu myös antologioissa ja lehdissä. 1980-luvulta 2010-luvulle hän toimi aktiivisesti myös Lounais-Suomen kirjailijat ry:ssä ja Turkuseura ry:ssä, jotka hän toi yhteen järjestämällä ensimmäisen kirjallisen Sinisen hämärän iltapäivä -matinean 1989. Tätä vuosittaista paikallisten kirjailijoiden lukuhetkeä on sitten järjestetty ainankin v. 2019 asti. Maritta Flykt esitti myös itse runojaan monissa tilaisuuksissa.

Teokset

Omppo, Otava 1972. Romaani.
Voi sinun säihkyviä silmiäsi, Kirja-Aurora 2000. Novellikokoelma.
Kaksi joutsenta Aurajoessa, Turkuseura 2008. Runokokoelma.
Martta Jokinen ja vanhusmurhat ‒ dekkaritarina Turusta, Turkuseura 2013. romaani.