Taas parvekkeella

 

Edessäni on Estelle-purjelaiva
sekin nukkuu
                vielä.
Muutama pyöräilijä
vanha nainen sauvojensa kanssa
taivas on pilvien peitossa.
Kaksi merilokkia käy keskustelua
                        tiukkaa
                                keskustelua
olen kuulevinani että
tehtaan lopettamisesta siinä on kysymys
                        lokit paheksuvat päätöstä
kirkuvat sekaisin italiaa ja suomea
ja sitten
             GROO GROO
                                        GROG
                GROO
                     GROO.

 

Kaksi joutsenta Aurajoessa, Turkuseura 2008

S/V Estelle oli (on yhä, mutta ei enää Suomessa) Turkua kotisatamanaan pitänyt purjealus, joka tunnettiin 2000-luvun alussa talkoopohjaisen reilun kaupan, globaalin solidaarisuuden ja ympäristöaktivismin “lippulaivana”, jolla seilattiin mm. Angolaan, Irlantiin ja Välimerelle. 2012 sillä lähdettiin viemään avustustarvikkeita Gazan saarretulle palestiinalaisalueelle, minkä seurauksena laiva päätyi Israelin laittomaan takavarikkoon, joka purettiin vasta 2014. Estelle on edelleen israelilaisessa satamassa. Lisää Estellestä mm. täällä ja täällä.