Minä tulin tähän kaupunkiin,
        minä tulin tänne äitini kohdusta
                hiljaa ja vaivatta ja
                    olin hiljaa monta pitkää vuotta,
                        kunnes järki kasvoi yli jokapäiväisen,
                äly keksi vaikuttimet,
        silmä tajusi jousenen vapauden
                kun se laskeutui
                        lammikon siniseen veteen
                    Silloin sanoin itselleni:
                        Kas siinä elämä sinulle,
            kas vain, siinähän alkaakin elämä, siitähän
lähtevätkin teot, jotka johtavat rakkauteen

Ja minä ihmettelin sanojen suuruutta

Minä ihmettelin,
olin lapsi, yksin ja ymmällä maailmassa

Missä minä olin?

Minä juoksin

Minä kävelin

Minä istuin

Minä ajattelin

Minä katsoin Martinsillan ruuhkaa kello 16,
kun he palasivat töistä niska työstä raskaana
kädet puristaen auton, mopon ja polkupyörän tankoa
Minä katsoin äitejä, joissa me olimme kasvaneet
arvostamaan heidän työtään ja taistelemaan heitä vastaan
Minä katsoin nuoria naisia,
jotka laittautuivat illaksi kauniiksi
ja liikkuivat kuin höyhenet, jotka eivät koskaan
laskeudu liian alas
Minä katsoin isiä,
joiden kädet olivat puristaneet
vasaraa, talttaa, kirvestä,
lapiota, poraa ja kynää,
ja minä näin heidän silmissään ymmärryksen,
minä näin heidän otsissaan tarmon,
minä näin naisten kantavan toivoa povessaan,
salattua toivoa, joka on heidän osansa,
ja heidän miehensä olivat vahvoja ja kauniita
kuin jumalat

Ja minä ajattelin
        miten suurta oli olla olemassa
                ja katsella Martinsillan ruuhkaa kello 16,
                        kun kaupunki palasi työstä

Ja minä halusin piirtää paperille
    heidän lämpönsä, vaivansa, toivonsa,
        heidän vuosikymmenien pyrkimykset, heidän
                taistelunsa palasesta maapalloa,
                        heidän odotuksensa,
                    että joskus lintu lentäisi,
                musiikki kuin meri,
                        musiikki kuin ooppera,
            soisi heidän korviinsa ja
    väsyneet silmät katsoisivat ylös,
että väsyneet hartiat kohoaisivat,
        uurteinen pää alkaisi elää
    ja musiikki saisi tipan kyyneltä,
            tipan lepoa
              ajatuksen kuumeiseen kammioon

Ja minä laulan heidän tyttäristään,
        joita rakastan koko sydämestäni,
    heidän sydämensä saa minut tuntemaan
                itseni pieneksi kuin kivenlohkare
                    loputtoman matkan
                    seitsemännen peninkulman keskivälillä
                Heidän tyttäristään laulan, ja heistä kasvaa
                    maailma täyteen
                työstä ja ilosta laulavia
                  kosteasilmäisiä naisia,
                joiden uumien lämpöön kaipaa uudelleen

Ja vaikeinakin hetkinä,
        kun kaikki langat ovat paenneet,
                kun kaikki minusta kaukana,
        olen uskonut lauluun,
              joka tavoittaisi ahdistuksen,
        joka nostaisi raskaan pään
                ja saisi huulet hymyyn,
                        saisi kärsivän lämmön laineen
                                lyömään sydämen onteloissa,
                  saisi hieman ihmistä esiin,
              saisi tarkoituksen toimeemme,
                        puuhaamme täällä

Niin minä ajattelin
        ja tajusin pienuuteni
                ja minä olin kuolla
                        pienuuteeni, niin pieni olin silloin

Ja minä häpesin ylpeyttä minussa
Ja minä häpesin ylpeyttä heissä
ja minä häpesin heidän vaikuttimiaan
ja minä häpesin monta päivää

Ja minun oli mentävä heidän luokseen
        sillä minun pienuudessani oli suuruus,
            minun pienuudessani voima,
        minun suussani sanat heidän ahdistukseensa,
                minun suussani sanat tulevaisuuteen,
                        ja minä olin iloinen

Ja he kuuntelivat minua,
        minä puhuin heidän sieluunsa,
                minä puhuin heidän omakuvaansa,
                        tarjosin tarjottimella
                                heidän ajatuksensa ja
                                        selitin käsin,
                            ja heidän oli otettava minut,
                                sillä minä puhuin kuin ihminen.

Tulevaisuudet, Otava 1969

Esittely ja lisää runoja täällä.

1940 rakennettua Martinsiltaa pitkin kulki valtaosa telakan ja sataman teollisuusalueen liikenteestä sekä runsaasti muuta kaupungin länsipuolen työmatkaliikennettä, kunnes ruuhkia helpottamaan valmistui korttelin verran yläjuoksulle Myllysilta 1975.
V. 1940 asti Martinsillan kohdalla kulki joen yli lautta, ns. ylinen föri.