Tehtaankatu 1

1

Lähellä minun rauhaani
Piispankadulla ne rakentavat
akateemista pommisuojaa,
kuvittelevat elävänsä siellä piilossa
ihmisten katseilta.
Minä kuulen jo äänet: musta metallinen
peto hotkii elämää pimeyden ytimissä.
Minä kuulen räjähdykset, minä pelkään.
Mitä enemmän ne kehittävät teknologiaansa
sitä vähemmän ne käsittävät.

2

Sinä tulet julmasta huhtikuusta,
keuhkotautisten lintujen laulusta,
uljaiden kissojen tantereilta,
viivyt viereeni aamutuimaan, sulat lihaani,
ja olet kuin pehmyt nuoska
unohdetun kirjan ensisivulla.
Olet kaunis ja liikut minussa.

3

Synkät, viralliset miehet,
viralliset tahot, tulevat
kuin viemärit meidän uniimme,
meidän todellisuuteemme.
Niillä on asemakaavat, uhkauskirjelmät,
poliisin väkivaltaiset otteet,
purkutuomiot, häädöt:
me emme ymmärrä niiden mongerrusta,
mutta ne kehittävät tätä ympäristöä,
kaupunkia,
minun maisemaani, sinun unelmaasi.

4

Ja kun ne kehittävät,
ne kaatavat minun pienet puutaloni lokaan,
ne survovat uljaat kissani joentörmän liejuun.
Kylmä hiki ei irtoa otsaltani.
Olen ymmällä.
Porth Arthur, Nummenmäki, Raunistula,
Piispankatu, Tehtaankatu …

5

Puhallan simpukan soinnin korvaasi,
avaat silmäsi ja hymyilet.
Me olemme yhtä versovaa kasvia:
ihmistä on suojeltava betonilta, raudalta,
pampulta, tylsyydeltä.
Minä suutelen sinun itkuisia silmiäsi,
työnnät pääsi paitani alle, olet niin lähellä
sydäntäni etten henno kuvitella kaukaista saarta.
Meidän täytyy elää ja rakentaa utopiamme
todellisuuden rakennusaineista,
lihallisista unelmista.

6

Meillä on vielä puutalomme, kissat,
joki ja vaahterat.
Ruoho on hyvää, linnut kovia kundeja,
virtaava vesi kuin halukas kevätmorsian.

7

Pieni kissa kömpii sänkyyn, se tahtoo ulos.
Minä nousen sinun rinnoiltasi, avaan oven, aurinko,
ihme, kevät, minä avaan sydämeni luukut,
virratkoon elämäni vielä hetken,
vielä on mahdollisuus,
talomme ovat tallella räystäät ihanasti rempallaan.

Tänään kotona, Tammi 1978