Turku
taivaan alla
ja nyrkissä.

Sanomatta mitään on päivän tomu
                                              katujen yllä.
Asfaltti jäähtyy, raitiotien kiskot.
Tuuli herää vähitellen,
                          se tulee Kupittaan asemalta päin,
                          pitkin katua,
                                          katuojia.

Huoneessa intialainen musiikki,
sen soundi, diggaa,
                           ei sanaakaan siitä improvisoinnista
           mikä värähti jokilautan myötä.

ON mentävä.

Ruoho ei ulotu edes nilkkaan.

Ja oliko Buddha mikään pummi?
Li Po armoton deeku?

Dean Martin laulaa sävelradiossa
                  – minä annan sinulle puketin ruusuja
                                  joka kerrasta kun särjit sydämeni.

Jostain lifti jokaiseen suuntaan.

Onnellinen kulkija ei avaa viittaansa kuulle;
                 suu pullollaan savua,
hampaiden välissä piippu, jalat liikkuvat.

Yli sillan.

Sillan alla.

Katuvalot eivät syty, auto rullaa hitaasti
                                              ohi tummien talojen.

Sormet hajamielisesti takovat tuolinselkää.

Varjo nousee pystyyn kun nousen pystyyn.

Muovinen Buddha, Otava 1967