Minä tulin tähän kaupunkiin
Minä tulin tähän kaupunkiin,
minä tulin tänne äitini kohdusta
hiljaa ja vaivatta ja
olin hiljaa monta pitkää vuotta,
kunnes järki kasvoi yli jokapäiväisen,
äly keksi vaikuttimet,
silmä tajusi jousenen vapauden
kun se laskeutui
lammikon siniseen veteen
Silloin sanoin itselleni:
Kas siinä elämä sinulle,
kas vain, siinähän alkaakin elämä, siitähän
lähtevätkin teot, jotka johtavat rakkauteen
Ja minä ihmettelin sanojen suuruutta
Minä ihmettelin,
olin lapsi, yksin ja ymmällä maailmassa
Missä minä olin?
Minä juoksin
Minä kävelin
Minä istuin
Minä ajattelin
Minä katsoin Martinsillan ruuhkaa kello 16,
kun he palasivat töistä niska työstä raskaana
kädet puristaen auton, mopon ja polkupyörän tankoa
Minä katsoin äitejä, joissa me olimme kasvaneet
arvostamaan heidän työtään ja taistelemaan heitä vastaan
Minä katsoin nuoria naisia,
jotka laittautuivat illaksi kauniiksi
ja liikkuivat kuin höyhenet, jotka eivät koskaan
laskeudu liian alas
Minä katsoin isiä,
joiden kädet olivat puristaneet
vasaraa, talttaa, kirvestä,
lapiota, poraa ja kynää,
ja minä näin heidän silmissään ymmärryksen,
minä näin heidän otsissaan tarmon,
minä näin naisten kantavan toivoa povessaan,
salattua toivoa, joka on heidän osansa,
ja heidän miehensä olivat vahvoja ja kauniita
kuin jumalat
Ja minä ajattelin
miten suurta oli olla olemassa
ja katsella Martinsillan ruuhkaa kello 16,
kun kaupunki palasi työstä
Ja minä halusin piirtää paperille
heidän lämpönsä, vaivansa, toivonsa,
heidän vuosikymmenien pyrkimykset, heidän
taistelunsa palasesta maapalloa,
heidän odotuksensa,
että joskus lintu lentäisi,
musiikki kuin meri,
musiikki kuin ooppera,
soisi heidän korviinsa ja
väsyneet silmät katsoisivat ylös,
että väsyneet hartiat kohoaisivat,
uurteinen pää alkaisi elää
ja musiikki saisi tipan kyyneltä,
tipan lepoa
ajatuksen kuumeiseen kammioon
Ja minä laulan heidän tyttäristään,
joita rakastan koko sydämestäni,
heidän sydämensä saa minut tuntemaan
itseni pieneksi kuin kivenlohkare
loputtoman matkan
seitsemännen peninkulman keskivälillä
Heidän tyttäristään laulan, ja heistä kasvaa
maailma täyteen
työstä ja ilosta laulavia
kosteasilmäisiä naisia,
joiden uumien lämpöön kaipaa uudelleen
Ja vaikeinakin hetkinä,
kun kaikki langat ovat paenneet,
kun kaikki minusta kaukana,
olen uskonut lauluun,
joka tavoittaisi ahdistuksen,
joka nostaisi raskaan pään
ja saisi huulet hymyyn,
saisi kärsivän lämmön laineen
lyömään sydämen onteloissa,
saisi hieman ihmistä esiin,
saisi tarkoituksen toimeemme,
puuhaamme täällä
Niin minä ajattelin
ja tajusin pienuuteni
ja minä olin kuolla
pienuuteeni, niin pieni olin silloin
Ja minä häpesin ylpeyttä minussa
Ja minä häpesin ylpeyttä heissä
ja minä häpesin heidän vaikuttimiaan
ja minä häpesin monta päivää
Ja minun oli mentävä heidän luokseen
sillä minun pienuudessani oli suuruus,
minun pienuudessani voima,
minun suussani sanat heidän ahdistukseensa,
minun suussani sanat tulevaisuuteen,
ja minä olin iloinen
Ja he kuuntelivat minua,
minä puhuin heidän sieluunsa,
minä puhuin heidän omakuvaansa,
tarjosin tarjottimella
heidän ajatuksensa ja
selitin käsin,
ja heidän oli otettava minut,
sillä minä puhuin kuin ihminen.
Tulevaisuudet, Otava 1969
1940 rakennettua Martinsiltaa pitkin kulki valtaosa telakan ja sataman teollisuusalueen liikenteestä sekä runsaasti muuta kaupungin länsipuolen työmatkaliikennettä, kunnes ruuhkia helpottamaan valmistui korttelin verran yläjuoksulle Myllysilta 1975.
V. 1940 asti Martinsillan kohdalla kulki joen yli lautta, ns. ylinen föri.