
Kaikki
ritu
ape
iska
peku
minä, me kaikki
joka ilta
teräksen kulmassa
salaman edessä
yliopistonkatua
aurakatua
eerikinkatua
kristiinankatua centrumin ohi
teräksen kulmassa tuuli
aurakadulla puskettiin päin jokea
eerikinkatu oli ihan tyhjä
kristiinankatu kuollut
mutta kun päästiin yliopistonkadulle
ritu
ape
minä, me kaikki
jätettiin kartsa
noustiin taikkarin mäelle
katsottiin alas kaupunkiin
ei ollut muita
muille me ei oltu ketään
ei mitään
hetkeksi unohdettiin muut
ne jotka ei ymmärrä
ne jotka ei välitä
oltiin vaan me
pidettiin kiinni toisistamme
ei hukuttu ei kadottu ei päästetty putoamaan
Taikkarin mäellä, Books on Demand 2007
Teräksen kulma oli Aurakadun ja Yliopistonkadun risteyksessä, nykyisen Hansakorttelin puolella ollut suojaisa kulmaus. Paikalle alun perin nimen antanut rautakaupan puurakennus purettiin jo 1968.
Salaman talo sijaitsee Aurakadulla hieman torin kulmasta ylöspäin, entisen hotelli Phoenixin paikalla. 1878 valmistunut Phoenix toimi myös 1922-58 Turun Yliopiston päärakennuksena. Vakuutusyhtiö Salama osti tyhjäksi jääneen rakennuksen, purki sen räjäyttämällä ja rakennutti paikalle 1961 nykyisen kaksiosaisen asuin- ja liikerakennuksen.
Centrum-tavaratalo toimi 1960-luvun lopulta 80-luvun alkuun Eerikinkadun ja Kristiinankadun kulmassa.
Taikkarin mäki on tietysti Puolalanmäki, jossa sijaitsee Turun taidemuseo, jonka edestä on hieno näkymä pitkin Aurankatua ja Kaskenkatua ydinkeskustan toiselle laidalle asti.