Juhannuskukkulan sanakas rakki
juoksee läpi iltaisen kaupungin,
ostaa ensimmäisestä baarista
keltaisenvihreää, maistuvaa limsaa,
ostaa torilta seitsemän nakkia
ja sanoo vastaantulijoille:
Kaunis, kaunis on ilta,
tekin vielä elossa!
                Juhannuskukkulan sanakas rakki
                juoksee läpi iltaisen kaupungin,
                läpi neonvalojen, läpi automeren,
                puhuttelee katupokia, tyttöjä,
                jauhaa juttua kansan kanssa,
                sylkäisee sanat suustaan,
                sanoo: Tämä on kulttuuri tässä.
                Juoksee läpi pienien katujen,
                ohi liian selvien mainosten,
                ohi laiskojen työhuolien painamien
                iltakävelijöitten arvokkaan parven,
                ohi vanhemman lehtorin,
                ohi puheitten sodasta ja rauhasta,
                ohi puheitten opiskelun tarpeellisuudesta,
                ohi elokuvien ja teatterin,
                ohi kilpajuoksijan ja hiihtäjän.
Taidemuseon tutulla mäellä
kutsuu vuosisadat yksitellen luokseen.
Sanoo: Arthur, sanoo: Nietzsche,
sanoo: Russell, sanoo: Mao
ja sanoo: Monta jumalaa minussa
ja nykyään pusseissa myydään
maitokaupassa maitoa.
                Ja vielä kerran ujeltaa
                nappitakkisen poliisin pilli,
                kadut yhtenä valomerenä,
                jalat kopisevat, päässä räjähtää verisuonet,
                punainen mittari iskee silmää kuin
                jakomielitautinen.
                Vihreä valo, keltainen, punainen.
                Pieni kahvi, iso kahvi ja pulla.
                Kaiken yllä ihmissielun mittaamattomasta pohjasta
                kantautuu runoilijan örinä, suonikas kaula
                kiertyy jenkoilla kivitalojen tappavien
                hoitotarkoitusten yli,
                pyrkii yli viraston ja koulun lokerojen,
                yli lokerossa uinuvien lokeroaivojen,
                työntyy kieli kahdella yrityksellä ulos
                ja sanoo: MOOSES, suomeksi Mosse,
                sanoo suomeksi: Missä sinä olet?
                Ponnahtaa käsi vieterinä taskusta
                ja sanoo: SEIS, mutta ääni hukkuu.
                Elektronilaitteiden pätkivä sirkus
                rikkoo herkän runoilun tärykalvot,
                paiskautuu moska korvasta kadulle
                ja kulkukissa nuolee, litkii liman
                ja tapaa myrkystä sinisen kuoleman.
                Ennen kuin sanat kuolevat,
                ennen kuin minä kuolee,
                runoilija hyppii tasajalkaa
                yliopistotieteitten laatikkosekasorrossa
                ja raivostuttaa ylen viisaita setiä,
                joiden aivoihin on puserrettuna
                7 suurikokoista sanakirjaa
                ja 26 pienempää teosta,
                on puserrettuna isot aivot, pienet aivot, väliaivot.
                On puserrettuna koko tiedon syltty,
                joka purkautuu steriloidussa rakkaudessa.
                Kuoleva runoilija sytyttää viimeisen
                intohimoisesti palavan myrkkypuikon
                ja sanoo: MOOSES, suomeksi Mosse,
                minä valun kuiviin jos tämä jatkuu,
                mutta sitähän minä halusinkin.
                Hän näyttää värikkään sisäisen
                kuolevan sisäelämänsä
                luonnontieteen ylioppilaalle,
                joka katsoo nurkalla ritisemistä,
                kertoo vielä lähtiessään Aleksis Kivi-
                nimisestä miehestä,
                sanoo: MOOSES, oli tämäkin elämä,
                oli tämäkin tanssi tosien päällä!

Tulevaisuudet, Otava 1969

Juhannuskukkula kohoaa Turun ratapihan pohjoispuolella ja on osa Pohjolan kaupunginosaa. Kukkulan laella on 1950-luvun lopulla valmistunut vesitorni ja Turun ammatti-instituutti. Juhannuskukkulan maasto on tunnettu myös kasvistostaan, jossa saaristoluonnosta tutut lajit sekoittuvat keto- ja laidunperäiseen perinnelajistoon. Juhannuskukkulalta ja Pohjolasta on vuodesta 1963 asti päässyt nopeasti keskikaupungille ratapihan ylittävää kävelysiltaa pitkin.