Kupittaan Sittarin kassajonossa
takanani seisoo Aartoma.
Tervehdin hymyilevää rillipäätä.
Äijä katsoo hetken hoona paksujen lasiensa läpi.
“Tota… kukas sää oletkaan? Niin joo… Kivelä.
Se on kato kun ihmisten hiusmallit muuttuu
 ja ne lihoo ja laihtuu.
Ei kaikkia naamoja voi muistaa.”
Kerron Karille, ettei sen naama helpolla unohdu.
“Jos mää olen ollut juovuksissa, niin siitä täytyy olla aikaa.”
Ehkä niin, ajattelen.
“Nyt on kesä”, sanoo A ja avaa kauluspaitansa rintanapit.

Haudattu, MKK 2010