jonkun yksityisrannalla, kenties
edessä saaristomeren panoraama, takana korkeat kalliot
ristikari joutsenten suojana, eikä vartiokoiria näy
joskus tuosta kulkivat ristiretkeläiset, nyt valkoinen
ostosparatiisi aallot jylisten moukaroi rantaviivaa

                          ne tulevat
                          ne tulevat tänne
                          ne tulevat Kiesuksensa kanssa
                          ja alentavat isiemme jumalat demoneiksi
                          ja häpäisevät uhrilehtomme
                          mutta ne ovat vahvempia kuin me
                          niillä on enemmän miehiä

                          älkää kieltäkö
                          menkää heidän pyhiin huoneisiinsa
                          vaikka kaikki ympärillänne on pyhää
                          he rakentavat jumalalleen kivisiä rakennuksia
                          vaikka teidän jumalanne
                          ovat puissanne, kallioissanne, teidän lihanne
                          on pyhä, teidän tapanne,
                          ne niistä teitä vainoavat

                          sanovat Saatanan palvojaksi
                          ja ajavansa pahan pois
                          kun joukolla minut raiskaavat

                          mutta sitä en heille suo
                          varteni lasken veteen
                          henkeni nostan tuuleen

täältä me aloimme
täältä me lähdimme
ilman muotoja, tarkoituksia
savisin varpain
eikä meille kerrottu
niitä sanoja
jotka meihin olisi pitänyt
istuttaa
meissä ei ole isiemme voimaa
ei näkyjä, kykyjä, meidät on alusta lähtien
imetty siihen mikä meille on vieras

              Kuolemannokan vieressä, yksityisranta tämäkin
        ihmisten ääniä, voisin olla tyylikäs ja pysyä paikallani
                                                   koiria tietysti pelkää
                                                            tännekö Erik Pyhä rantautui
                                      aaltoja jostain mistä en tiedä
    yksinäinen purjevene hajoaa auringon oranssiin tikariin
                                               missä verikoirat viipyvät

                              harmaa laskeutuu mereen
    ovatkohan minut huomanneet muutkin kuin hyttyset
              rauhaton reissu, toukokuun alun helteessä
                                                        pitkiä matkoja olen kävellyt
                                                                   kassin hihna
                        se on hiertänyt hartiani verille

      yksinäisen kalan hyppäys hiljenevässä meressä

tupakantumppien kellunta ruosteisessa lammikossa

                                              rymättylän saaren
                                         vihreän harmaa siluetti
                                                          suru
                                          erottamassa ylemmän
                                                                ja alemman

                                            kuusi puolikuuta
                                       taivaalla,         kehässä
                                            enkä enää ymmärtänyt

hän, ehkä hengästynyt ollen,
piili pensaaseen, itse puuksi tekeytyen
mut takanansa piskit mustat ja ahnaat metsän
täytti juoksullansa kuin ajokoirat, kahleistansa päässeet
ne hampain iski kätkeytyneeseen kiinni, palalta pala hänet rikki purren,
jäsenet kurjat sitten kanssaan kantain

Punainen, tähdetön. Kaarinan kaupunki 2017