Minä tulin tähän kaupunkiin

Minä tulin tähän kaupunkiin

 

Minä tulin tähän kaupunkiin,
        minä tulin tänne äitini kohdusta
                hiljaa ja vaivatta ja
                    olin hiljaa monta pitkää vuotta,
                        kunnes järki kasvoi yli jokapäiväisen,
                äly keksi vaikuttimet,
        silmä tajusi jousenen vapauden
                kun se laskeutui
                        lammikon siniseen veteen
                    Silloin sanoin itselleni:
                        Kas siinä elämä sinulle,
            kas vain, siinähän alkaakin elämä, siitähän
lähtevätkin teot, jotka johtavat rakkauteen

Ja minä ihmettelin sanojen suuruutta

Minä ihmettelin,
        olin lapsi, yksin ja ymmällä maailmassa

Missä minä olin?

Minä juoksin

Minä kävelin

Minä istuin

Minä ajattelin

Minä katsoin Martinsillan ruuhkaa kello 16,
kun he palasivat töistä niska työstä raskaana
kädet puristaen auton, mopon ja polkupyörän tankoa
Minä katsoin äitejä, joissa me olimme kasvaneet
arvostamaan heidän työtään ja taistelemaan heitä vastaan
Minä katsoin nuoria naisia,
jotka laittautuivat illaksi kauniiksi
ja liikkuivat kuin höyhenet, jotka eivät koskaan
laskeudu liian alas
Minä katsoin isiä,
joiden kädet olivat puristaneet
vasaraa, talttaa, kirvestä,
lapiota, poraa ja kynää,
ja minä näin heidän silmissään ymmärryksen,
minä näin heidän otsissaan tarmon,
minä näin naisten kantavan toivoa povessaan,
salattua toivoa, joka on heidän osansa,
ja heidän miehensä olivat vahvoja ja kauniita
kuin jumalat

Ja minä ajattelin
        miten suurta oli olla olemassa
                ja katsella Martinsillan ruuhkaa kello 16,
                        kun kaupunki palasi työstä

Ja minä halusin piirtää paperille
    heidän lämpönsä, vaivansa, toivonsa,
        heidän vuosikymmenien pyrkimykset, heidän
                taistelunsa palasesta maapalloa,
                        heidän odotuksensa,
                    että joskus lintu lentäisi,
                musiikki kuin meri,
                        musiikki kuin ooppera,
            soisi heidän korviinsa ja
    väsyneet silmät katsoisivat ylös,
että väsyneet hartiat kohoaisivat,
        uurteinen pää alkaisi elää
    ja musiikki saisi tipan kyyneltä,
            tipan lepoa
              ajatuksen kuumeiseen kammioon

Ja minä laulan heidän tyttäristään,
        joita rakastan koko sydämestäni,
    heidän sydämensä saa minut tuntemaan
                itseni pieneksi kuin kivenlohkare
                    loputtoman matkan
                    seitsemännen peninkulman keskivälillä
                Heidän tyttäristään laulan, ja heistä kasvaa
                    maailma täyteen
                työstä ja ilosta laulavia
                  kosteasilmäisiä naisia,
                joiden uumien lämpöön kaipaa uudelleen

Ja vaikeinakin hetkinä,
        kun kaikki langat ovat paenneet,
                kun kaikki minusta kaukana,
        olen uskonut lauluun,
              joka tavoittaisi ahdistuksen,
        joka nostaisi raskaan pään
                ja saisi huulet hymyyn,
                        saisi kärsivän lämmön laineen
                                lyömään sydämen onteloissa,
                  saisi hieman ihmistä esiin,
              saisi tarkoituksen toimeemme,
                        puuhaamme täällä

Niin minä ajattelin
        ja tajusin pienuuteni
                ja minä olin kuolla
                        pienuuteeni, niin pieni olin silloin

Ja minä häpesin ylpeyttä minussa
Ja minä häpesin ylpeyttä heissä
        ja minä häpesin heidän vaikuttimiaan
              ja minä häpesin monta päivää

Ja minun oli mentävä heidän luokseen
        sillä minun pienuudessani oli suuruus,
            minun pienuudessani voima,
        minun suussani sanat heidän ahdistukseensa,
                minun suussani sanat tulevaisuuteen,
                        ja minä olin iloinen

Ja he kuuntelivat minua,
        minä puhuin heidän sieluunsa,
                minä puhuin heidän omakuvaansa,
                        tarjosin tarjottimella
                                heidän ajatuksensa ja
                                        selitin käsin,
                            ja heidän oli otettava minut,
                                sillä minä puhuin kuin ihminen.


Tulevaisuudet
, Otava 1969

1940 rakennettua Martinsiltaa pitkin kulki valtaosa telakan ja sataman teollisuusalueen liikenteestä sekä runsaasti muuta  kaupungin länsipuolen työmatkaliikennettä, kunnes ruuhkia helpottamaan valmistui korttelin verran yläjuoksulle Myllysilta 1975.
V. 1940 asti Martinsillan kohdalla kulki joen yli lautta, ns. ylinen föri.

Juhannuskukkulan sanakas rakki

Juhannuskukkulan sanakas rakki

 

Juhannuskukkulan sanakas rakki
juoksee läpi iltaisen kaupungin,
ostaa ensimmäisestä baarista
keltaisenvihreää, maistuvaa limsaa,
ostaa torilta seitsemän nakkia
ja sanoo vastaantulijoille:
Kaunis, kaunis on ilta,
tekin vielä elossa!
                Juhannuskukkulan sanakas rakki
                juoksee läpi iltaisen kaupungin,
                läpi neonvalojen, läpi automeren,
                puhuttelee katupokia, tyttöjä,
                jauhaa juttua kansan kanssa,
                sylkäisee sanat suustaan,
                sanoo: Tämä on kulttuuri tässä.
                Juoksee läpi pienien katujen,
                ohi liian selvien mainosten,
                ohi laiskojen työhuolien painamien
                iltakävelijöitten arvokkaan parven,
                ohi vanhemman lehtorin,
                ohi puheitten sodasta ja rauhasta,
                ohi puheitten opiskelun tarpeellisuudesta,
                ohi elokuvien ja teatterin,
                ohi kilpajuoksijan ja hiihtäjän.
Taidemuseon tutulla mäellä
kutsuu vuosisadat yksitellen luokseen.
Sanoo: Arthur, sanoo: Nietzsche,
sanoo: Russell, sanoo: Mao
ja sanoo: Monta jumalaa minussa
ja nykyään pusseissa myydään
maitokaupassa maitoa.
                Ja vielä kerran ujeltaa
                nappitakkisen poliisin pilli,
                kadut yhtenä valomerenä,
                jalat kopisevat, päässä räjähtää verisuonet,
                punainen mittari iskee silmää kuin
                jakomielitautinen.
                Vihreä valo, keltainen, punainen.
                Pieni kahvi, iso kahvi ja pulla.
                Kaiken yllä ihmissielun mittaamattomasta pohjasta
                kantautuu runoilijan örinä, suonikas kaula
                kiertyy jenkoilla kivitalojen tappavien
                hoitotarkoitusten yli,
                pyrkii yli viraston ja koulun lokerojen,
                yli lokerossa uinuvien lokeroaivojen,
                työntyy kieli kahdella yrityksellä ulos
                ja sanoo: MOOSES, suomeksi Mosse,
                sanoo suomeksi: Missä sinä olet?
                Ponnahtaa käsi vieterinä taskusta
                ja sanoo: SEIS, mutta ääni hukkuu.
                Elektronilaitteiden pätkivä sirkus
                rikkoo herkän runoilun tärykalvot,
                paiskautuu moska korvasta kadulle
                ja kulkukissa nuolee, litkii liman
                ja tapaa myrkystä sinisen kuoleman.
                Ennen kuin sanat kuolevat,
                ennen kuin minä kuolee,
                runoilija hyppii tasajalkaa
                yliopistotieteitten laatikkosekasorrossa
                ja raivostuttaa ylen viisaita setiä,
                joiden aivoihin on puserrettuna
                7 suurikokoista sanakirjaa
                ja 26 pienempää teosta,
                on puserrettuna isot aivot, pienet aivot, väliaivot.
                On puserrettuna koko tiedon syltty,
                joka purkautuu steriloidussa rakkaudessa.
                Kuoleva runoilija sytyttää viimeisen
                intohimoisesti palavan myrkkypuikon
                ja sanoo: MOOSES, suomeksi Mosse,
                minä valun kuiviin jos tämä jatkuu,
                mutta sitähän minä halusinkin.
                Hän näyttää värikkään sisäisen
                kuolevan sisäelämänsä
                luonnontieteen ylioppilaalle,
                joka katsoo nurkalla ritisemistä,
                kertoo vielä lähtiessään Aleksis Kivi-
                nimisestä miehestä,
                sanoo: MOOSES, oli tämäkin elämä,
                oli tämäkin tanssi tosien päällä!

Tulevaisuudet, Otava 1969

Juhannuskukkula kohoaa Turun ratapihan pohjoispuolella ja on osa Pohjolan kaupunginosaa. Kukkulan laella on 1950-luvun lopulla valmistunut vesitorni ja Turun ammatti-instituutti. Juhannuskukkulan maasto on tunnettu myös kasvistostaan, jossa saaristoluonnosta tutut lajit sekoittuvat keto- ja laidunperäiseen perinnelajistoon. Juhannuskukkulalta ja Pohjolasta on vuodesta 1963 asti päässyt nopeasti keskikaupungille ratapihan ylittävää kävelysiltaa pitkin.

 

Martin Luther King In Memoriam

Martin Luther King In Memoriam

Minä näin tytön mustissa silmissä
syvyyden, joka oli Aurajoen syvyinen
Minä näin hänen käsissään valkeuden
kuin Vapaudenpatsas
mutta minä en nähnyt hänen silmissään
hohdetta ja taistelua
jota olisi tarvittu
        kun Suuri Musta Mies oli surmattu
        kun Martin Luther King oli surmattu
        Hän ei puhunut, että me kaukana Suomessa
        heittäisimme tulevaisuuden olutpulloon
        Hän ei puhunut, että olisimme kuolleita
        valmistumatta koskaan
        katsomaan syvempään silmään
        Hän puhui, että koko maailman nuoriso
        rakastaisi hänen mustaa ääntänsä
        ja kestäisi Vääryyden rajoille asti
Ja jos me saamme luvan
seisoa tuomiokirkon portailla
pahvi tulevaisuuden kourassa
pahvi jossa lukee
Martin Luther King In Memoriam
silloin hän itkee ilosta haudassaan
        silloin me tavoittelemme sitä omenaa
        jota hän tarjosi maailmalle
        mustilla käsillään
        silloin tyttö jolla on niin syvät
        ja murheelliset silmät
        on tehnyt tehtävänsä
silloin hänen huonetoverinsa ei
        tappele isänsä kanssa
silloin Rauha on sitä
        mitä hän tarkoitti sen olevan

Tulevaisuudet, Otava 1969

Nobelin rauhanpalkinnon 1964 saanut yhdysvaltalainen kansalaisoikeusaktivisti ja Vietnamin sodan vastustaja, väkivallattoman vastarinnan keulakuva, baptistipastori Martin Luther King Jr. murhattiin Memphisissä 4.4. 1968.

Green Dog Pub

Green Dog Pub (Turku 14.4.1989)

 

Hauras posliini savuisessa pubissa
        jäit vaivaamaan mieltäni.

Näinkö mustasukkaisen rakastajasi
        nyrkin varjon vasemmassa silmässäsi?

Näinkö toteutumattomat unelmat ja suunnitelmat
        oikeassa silmässäsi?

Tyttö, hauras harvinainen violetti kasvi
        merkillisessä ruukussa tuossa pubissa,
                jäit vaivaamaan.

Miksi?
Näinkö oman vammani vasemmassa silmässäsi?
Oman kauneudenjanoni oikeassa?
näinkö maailman musta ja valkoisen;
        vapaat savannit ja vankilat?

Näinkö oman mustan sisimpäni?

Vai sinutko näin
        violetti lilja
    meidän kaikkien muiden rikkoutuneitten
ja ammuttujen keskellä ja yli
        vielä ehjänä ja elossa

nostamassa siroa lasia
    kuin pyyntöä
        röyhtäisyjen ja kovuuden yli?

Näinkö vai unessako olin?
    Näin selvästi
        sinut
    etkä särkynyt
            vielä?

Puhu tai kuole, Kesuura 1995

Pub Green Dog toimi 1980-90 luvuilla osoitteessa Yliopistonkatu 29, ns. Kivikukkaron rakennuksessa. Tuolloin rakennuksen julkisivun keskeltä olleesta sisennyksestä johti avoin kulkuväylä etuosan liikehuoneiston takaa vasemmalle kohti Humalistonkatua, ja sekä katutasossa olleen Green Dogin että toisessa kerroksessa sijainneen ruokaravintola Green Frogin sisäänkäynnit olivat tässä käytävässä. Alunperin Turun Työväen Säästöpankin pääkonttoriksi 1975 rakennetun Kivikukkaron katutasoa laajennettiin nykyiseen muotoonsa 2000-luvun alussa. 

Ruissalon vihreä nuoruus

Ruissalon vihreä nuoruus

Kun minusta alkaa tuntua,
että Turku on liikaa melua täynnä,
kävelen ensin Linnankadun päähän
lastaavien ja purkavien laivojen ohi
Ruissaloon katsomaan miten fasaaniemo
hautoo muniaan tammimetsässä mäen takana

Siellä minä istun kivellä
ja katselen tammenlatvojen läpi
sinivalkoisia hahtuvaisia pilviä.
En pakene koneita, enkä Turkua;
pakenen omaa vaikeuttani
suhteuttaa inhimillisyys kiireeseen,
runollisuus ja kauneus tehokkuuteen.

Toissa päivänä, eilen, tänään,
joka päivä olen kävellyt
nuoruuteni rantatietä Kansanpuistoon,
käynyt uneksimassa monella laiturilla,
tähystellyt lintuja metsissä ja pelloilla,
tuijotellut takaisin kaupunkiin
ja eteenpäin kauaksi ulapalle.

Niin, ajattelen olevani
Turun Mihail Prišvin,
jolle on vaikeata tutustua mekaniikkaan,
jolle pilvet ja kauneus
muodostavat todellisemman olomuodon.

Makaan pitkälläni ruohikossa.
Katselen kuntoilevia pareja.
Naureskelen kaupungin kiireelle.
Katoan kiertävälle kävelytielle.
Hiivin tutkimaan vesilintua
syvällä metsässä salaisessa lammessa.
Ja vasta toissa päivänä löysin
uuden luolan läheltä autotietä.

Kaikki Ruissalossa on minulle uutta,
vaikka jo viisitoista vuotta sitten
ensi kerran ihmettelin sen vihreyttä.
Ihmettelen kaikkea mitä se tarjoaa:
vanhoja ja uusia lehtiä,
otsan pahkoja, rakastuneiden kirjoituksia
tammessa kaksikymmentä metriä rantatiestä.
Enkä minä edelleenkään ymmärrä siitä mitään.
Se on suuri vihreä syli
ja katoan siihen kokonaan.
Ruissalo ei ole lainkaan dekadentti,
sillä on ikuisesti nuoret vihreät silmät.
Siinä on jotakin ikuisesti nuorta
ja siksi etsin sieltä joka kevät
omaa nuoruuttani ‒ ja löydän sen ‒
en kaihosana, vaan herättävänä.

Ja kun kaikki menee pieleen,
kun vahingossa rikon ikkunaruudun,
kun en saakaan mitään valmiiksi ajoissa,
kun sanonkin sopimattomia sanoja,
kun en ymmärrä muiden käyttäytymistä,
kun en tajua omaa tarkoitustani elämässä ‒
silloin aina menen Ruissaloon
katselemaan tammenlatvojen läpi
sinivalkoisia hahtuvaisia pilviä,
fasaaneja, aaltoja ulapalla.
Menen katsomaan Ruissalon ikuista nuoruutta.


Voi veljet maailman
, Otava 1975

Ruissalon saari oli Turun linnan omistuksessa viljelys- ja laidunmaana ja kruunun metsästysmaana 1200-luvulta Ruotsin vallan loppuun, ja valtion viljelysmaana aina vuoteen 1845, jolloin Turun kaupungille myönnettiin siihen ikuinen hallintaoikeus. Kaupunki ja valtio kiistelivät saaren omistusoikeudesta, kunnes se lopulta 2006 siirtyi Turun kaupungin omistukseen. Samalla Ruissaloon perustettiin luonnonsuojelualueet, jotka kattavat suurimman osan saaren pinta-alasta.
Ruissalo kuluu luontaisesti tammimetsävyöhykkeeseen. Aikanaan laiduntava karja söi tammenversot, ja Isovihan aikaan 1700-luvulla venäläiset hakkauttivat lähes kaikki laivanrakennukseen soveltuvat tammet. Nykyään tammimetsää on yli 300 hehtaaria, joukossa yli 300-vuotiaitakin puita. Osa entisistä viljelys- ja laidunmaista on säilytetty niittyinä.
Ruissalossa on lukuisia kävelyreittejä ja luontopolkuja. Saaren yleinen virkistyskäyttö alkoi 1800-luvun puolivälissä, ensimmäisiä yleisiä alueita olivat Kansanpuisto ja sinne johtava Rantapromenadi. 1900-luvun puolivälin jälkeen Ruissaloon tulivat mm. Turun yliopiston kasvitieteellinen puutarha ja Saaronniemen leirintä-alue. Ruissalon huvila-alue on Museoviraston luokituksessa valtakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö.
Kiinteä tieyhteys kaupungilta Ruissaloon on ollut vuodesta 1852, mutta sen linjaus on muuttunut satama-alueen laajentuessa. Viimeisimmät muutokset tehtiin 1980-luvulla ja 2000-luvun alussa, jolloin katkaistiin sataman läpi vienyt kävely- ja pyöräilyreitti. Ruissaloon pääsee kaupungilta helpoimmin bussilinjalla 8 sekä kesäisin myös vesibussilla.

 

Kosti Sironen, esittely

Kosti Sironen

Runot runokartalla


Green Dog Pub
Juhannuskukkulan sanakas rakki
Martin Luther King In Memoriam
Minä tulin tähän kaupunkiin
Ruissalon vihreä nuoruus


Kosti Sironen syntyi 1946 Tuusulassa, mutta asui Turussa kouluaikansa ja 1970-luvun alkupuolen. Hänen esikolisteoksensa oli Otavan 1969 julkaisema runokokoelma Tulevaisuudet. Turun aikanaan Sironen myös toimi useita vuosia Lounais-Suomen kirjailijoiden hallituksessa ja sen puheenjohtajanakin 1973. 70-luvun puolivälissä Sirosen tie vei ensin Tampereelle ja sitten Espooseen. Espoon Kirjailijoiden hallituksessa hän toimi 1981-2014.1980-luvun alusta lähtien Sironen on kirjailijantyönsä ohessa tehnyt mittavan uran opettajana, sekä luokanopettajana että luovan kirjoittamisen opettajana ja ohjaajana eri opistoissa ja mm. Uudenmaan kirjallisuuden läänintaiteilijana.

Runokokoelmia

Tulevaisuudet, Otava 1969
Kaikki minkä omistan, Otava 1972
Kärpänen. Kuolema. Varjot. Yö. , omakustanne 1975
Voi veljet maailman, Otava 1975
Matka Bellmanin maahan, Littera 1984
Puhu tai kuole, Kesuura 1995
Kuljen pakolliset pihat ja ne toiset – valitut runot 1959-2000, Kullervo 2002

Muuta

Barbarella, romaani, Otava 1970
Ihmisen ääni, WSOY 1978
Runoja, novelleja, kirja-arvosteluja, esseitä, aforismeja ym. eri julkaisuissa
Toimitustöitä